tiistai 11. lokakuuta 2011

How I ended up to Sweden

Lukion jälkeen mä asuin edelleen vanhempien luona. Mä olin masentunu, enkä mä tienny yhtään, mitä mä haluaisin tehdä. Mä olin opiskellu lukiossa lähinnä luonnontieteitä. En mä mitään huippupapereita kirjoittanut, kun en jaksanut lukea kirjoituksiin, vaikka kurssikokeisiin olinkin aina valmistautunut. LEEEMM ja 9,7 keskiarvo oli mun paperit. Toi kurssikeskiarvo johtu ihan vaan siitä, että olin sellasessa surkeatasoisessa lukiossa.

Mun mielestä ihmiset on aina ollu kiinnostavia, joten mä päätin hakee lääkikseen. Mä ehdin lukee sen pääsykoekirjan vaan kerran läpi ja sitten suuntasin Kuopioon koetta edeltävänä iltana. Huomasin heti, millanen tuppukylä Kuopio oli. Kaikki hotellit oli ylibuukattu. Mulla oli onneksi teltta mukana, mutta ulkona satoi kauheasti vettä tuona yönä. Kävin poliisilaitokselta kysymässä, pääsisinkö putkaan yöksi, mutta ei ne oikeen lämmenny mun ajatukselle. Siitä olis nimittäin tullu merkintä mun tietoihin, eikä mulla oo rikosrekisteriä. No pystytin sitten telttani mahdollisimman rauhalliseen paikkaan: hautausmaalle. En kuitenkaan minkään haudan päälle, joten hautarauhaa en rikkonut. Nukuin sen 4 tuntia ja menin aamulla aika tärähtäneen näköisenä tekemään sitä koetta. Huonostihan se meni, vaikka vain 2 pisteen päähän jäin. Tosin tuo 2 skaalattua pistettä on aika paljon, en ollut edes varasijoilla.

Lähetin huvikseni yo-paperini Ruotsiin lääkikseen ja kirjoitin omalaatuisen, mutta rehellisen hakemukseni. Pääsin sisälle toisena ulkomaalaisena opiskelijana. En juhlinut. Ajattelin, että pieni maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää masennukselleni, pakkasin tavarani, irtisanoin vuokrasopimukseni, haistatin paskat eräälle ihmiselle ja lähdin Ruotsiin.  

1 kommentti:

  1. Moi! Blogisi on hyvä ja sä vaikutat mielenkiintoiselta tyypiltä.

    Haluaisin kysyä että missä kaupungissa opiskelet? Oletko lukenut pitkän ruotsin? Onko ruotsiksi opiskelu ollut vaikeaa? Vai onko osa opiskelusta englanniksi? Olen luullut että jos hakee Ruotsiin nii pitää olla jotkut seitsemän L:n paperit mut hyvä jos ei tarvii :) Olen itse lukenut vain keskipitkän ruotsin mutta olin siinä aika hyvä (kaikki kurssit 10 ja kirjotin L) niin pärjäisköhän tuolla... Vai onko pakko olla kirjoittanut pitkä ruotsi?

    Olen itse hakenut Suomessa lääkikseen 2 kertaa ja alkaa jo hermot mennä tähän... Olen fyssassa ja kemiassa hyvä mutta mun ongelma on se että oon ihan kauheen hidas ja siksi pääsykoetilanne menee aina perseelleen (vertaa vaikka fyssan kirjotuksiin: sain siitä helposti L kun yhtä tehtävää sai miettiä sen 45 min. Pääsykokeessa pärjää vain nopeat.). Nyt olen alkanut miettiä jos yrittäis päästä ulkomaille opiskelemaan, Ruotsiin mieluiten.

    Pahoittelen tätä romaanin mittaista viestiä! Hyvää kesää ja onneksi olkoon kun olet saanut opiskelupaikan alalta josta monet vain haaveilevat!

    VastaaPoista