lauantai 5. marraskuuta 2011

Narsismi, sosiaaliset suhteet ja introspektio


Eilinen oli taas sellanen piikki mun masennusjaksossa. Tuo hylätyksi tulemisen tunne, se oli niin voimakas laukaiseva tekijä. Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Mä en ole yleensä mitään ranteet auki –masennutyyppiä. Itsetuhoinen käyttäytyminen ei oo ikinä ollu mun juttu.

Kyseinen ihminen, joka mua loukkas, oli ehkä vähän narsistinen. Toisaalta ehkä mussa itsessänikin on vähän narsistin vikaa. Mitäs menen puolihumaltuneena tyrkyttämään itseäni kauniille lääketieteen opiskelijalle. Monet paljon mua rumemmatkin löytää rakkauden ja onnen elämään. Miks mä en? En mä nyt niiiin ruma voi olla. Kyse on varmaan osittain siitä, että mä en osaa tehdä kompromisseja. Elämässä pitää osata tehdä kompromisseja, jos haluaa saada jotain. Toisin sanoen, mun pitäis laskee tasoa. Tosin ei mulla yleensä oo ikinä edes ollu mitään sellasta kauheeta naamarajaa, ennemminkin aivoraja. Monesti vaan on sattunut, että ne fiksut ihmiset on myös ollu niitä hyvännäköisiä ja totally out of my league.

 Muutenkin mun sosiaaliset taidot on ilmeisen huonot. Mä en ole ujo, mä puhun, paljonkin. Mun ongelma onkin ehkä sellanen tietynlainen kärkkäys ja kyvyttömyys verkostoitua ts. liittyä johonkin porukkaan. Mä huseeraan siellä täällä, mutta mun elämässä ei oo mitään pysyvää. Se pysyvyys on varmaankin yks avain onneen. Mun täytyy yrittää olla positiivisempi ja satsata niihin ihmisiin, joilta mä huomaan edes jollain asteella saavani vastakaikua. Ongelma on vaan siinä, että mä monesti turhaudun yksinkertaisten ihmisen seurassa ja monesti ne yksinkertaiset ihmiset on niitä, jotka osoittaa jotain kiinnostuksen merkkejä mua kohtaan. Elämässä pitää tehdä kompromisseja, mutta mihin asti se voi ulottua. Jos mä en yksinkertaisesti tunne mitään sitä ihmistä kohtaan, joka on kiinnostunu musta, niin kannattaako mun panostaa siihen ihmissuhteeseen. Mutta en mä voi elää mun koko elämää yksinäisyydessä odotellen jotain jalat alta vievää rakkautta. Ehkä mun pitäis yrittää antaa mahdollisuus ihmisille.

Eilinen känniangstipostaukseni oli suorastaan huvittava, kun sen tänään luin. :D

perjantai 4. marraskuuta 2011

The pursuit of happiness

Tulen baarista. Olen humalassa. Opiskelutoverini sanoo, olet ruma, painu vittuun. Maanantaina pitäisi taas raahautua lääkikselle tekemään ryhmätyötä tuonkin ihmisen kanssa. Miten pystyn siihen? Ja mä olin vielä ihastunut tuohon ihmiseen. Tulin kotiin baarista läheisen sillan kautta. Vartin mietin sillalla, hyppäisinkö, kukaan ei välittäis kuitenkaan. Mä oon vaan ilmaa, jota kukaan ei halua hengittää. Mä tukehdun. Haistakaa vittu.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Perjantai-illan menot ja sikapiikki

Perjantai-ilta, ihmiset lähtee baariin tai johonkin muuhun illanviettoon. Mä kävin kans tuulettumassa, palautin kirjat yliopiston kirjastoon. Opiskelu ei ota tänään tulta alleen sitten yhtään. Refleksi sinne ja refleksi tänne. Mä oon niin kyllästynyt lukemaan englannin kielistä tiedekirjallisuutta.

Mä en vaan jaksa käydä baareissa. Ei nykyään yökerhoissa ym. puhuta ja keskustella mistään. Istutaan vaan hiljaa, yritetään löytää panokaveri ja tanssahdellaan  Lady Gagan tahtiin. Seuraavana päivänä sitten päivitellään, kuinka joku oli niin humalassa, nolasi itsensä tai näytti muuten vaan hirveeltä. Not my cup of tea.

Terveskeskuksen mummot kyseli influenssarokotteen perään. Pari vuotta sitten kaikki oli hurmoksessa tosta rokotteesta, MUN ON PAKKO SAADA SE, etten kuole sikainfluenssaan. Nyt juuri kukaan ei halua sitä, sehän aiheuttaa sitä narkolepsiaa, sanovat. Se rokotteen koostumus on tosin eri, joten siitä ei pitäisi olla huolta, mutta mielikuvat on ja pysyy. Mua ei sikainfluenssa hetkauttanut sitten yhtään. Kuolen tai saan vastustuskyvyn, vastasin kyselijöille. Pitivät mua vähän outona. Jos vaihtoehtona olisi ollut vammaudut tai saat vastustuskyvyn, olisin ottanut rokotteen. Pointti on siis se, että mun elämä on dualistista: Kuolema tai elämä. Se on aika naiivia ottaen huomioon, että mä näen jatkuvasti ihmisiä, jotka on jotain tuolta väliltä ja ne jaksaa yrittää elää täysillä. Mutta niillä on yleensä joku syy yrittää: kumppani tai lapsia. Mulla ei oo ku minä ja itseään varten eläminen on loppujen lopuksi hyvin masentavaa, vaikka elämmekin egoismin kulta-aikaa.  

torstai 27. lokakuuta 2011

Be patient my patient

Kävin varakkaan naisen luona puhumassa hänen eteiskammiovärinästään. Herttainen mummo tarjosi teetä, voileipiä ja muffineita. Varsin fiksu päälle 80-vuotiaaksi ja koti oli ruotsalaisen tyylikäs antiikkihuonekaluineen. Nainen arveli tarvitsevansa siivousapua, mutta olin eri mieltä. Kaikki oli viimeisen päälle järjestyksessä. Mä oon tässä se, joka tarvii siivousapua.

Mulle sotku on ollu aina tietynlainen mielentilan peili. Joskus mä en jaksa siivota viikkoihin, kun ei sillä oo mitään väliä. Kukaan ei kuitenkaan käy kylässä. Sitä paitsi termodynamiikan pääsääntöjen mukaisesti epäjärjestys kasvaa, se on luonnollista ja väistämätöntä. Siivoaminen on siis ihan turhaa. Se on sellainen Sisyfoksen työ.  

Yleisesti ottaen potilaat oli tänään varsin mukavia, suorastaan viihdyttäviä. Joillain ruotsalaisilla naisilla on niin hulvaton huumorintaju kaikkien terveydellisten ongelmien keskellä. Miehet on yleensä tylsempiä, hyvin virallisia , joskus suorastaan tylyjä. Potilastyöskentelyssä pärjää pitkälle, kun muistaa hymyillä. Mä olen yleensä pidetty henkilö potilaskontakteissa, mutta se jatkuva hymyily ja positiivisuus on välillä kauheen raskasta, jos päällä on masennusvaihe. Ei mun olemiseni ja tekemiseni saa kuitenkaan koskaan vaikuttaa potilaisiin negatiivisesti, se on selvää. Lisäksi välillä oikeasti vaan v*tuttaa jotkut potilaat. Ihmiset, jotka ei ota niiden lääkkeitä ja päätyy sitten jopa hautaan. Kolmasosa potilaista ei ota lääkkeitään oikeaoppisesti. Varsinkin verenpainelääkkeet tuppaa monilta unohtumaan. Sitten ihmetellään, kun verenpaine on noussut. Niin ja hypokondrikot eli vainoharhaiset, joille syysflunssa on syövän ensi aste jne. Joskus tekis vaan mieli sanoo suoraan, että mene kotiis siitä, ei sua mikään vaivaa tai jos vaivaa, niin se menee kyllä ohi ihan itsestään.

Mun pitäis olla jossain lääkäriseuran tilaisuudessa tällä hetkellä, mutta en vaan jaksanu. Oishan siellä ollu hyvät tarjoilut, mutta en vaan jaksa kuunnella erinäisten seurojen, lääkefirmojen ym. toiminnasta. Mua ei oikeastaan kiinnosta sellanen lässytys, jossa kuitenkin yritetään loppujen lopuksi vaan rekrytoida mua johonkin tai tyrkyttää jonkun firman omia lääkkeitä.

Mun viikonloppu alkoi jo tänään, eikä se näytä kovin valoisalta. Tiedossa on älytön määrä neurologian lukemista. Se on oikeastaan ihan mielenkiintoista, mutta hyvin detaljoitua.    

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Arvotyhjiö


Mä oon tänään tehnyt parityötä erään muslimin kanssa. Tämä kyseinen lääketieteen opiskelija on siis Iranista lähtöisin. Hän on niin elämänmyönteinen ja positiivinen ihminen. Hänellä on kaks pientä lasta ja hän näytti minulle ylpeänä kuvia heistä. Perhe on hänellä etusijalla. Nuorena hän piti huolta vanhemmistaan sodan keskellä Lähi-idässä ja nyt sitten omista lapsistaan. Hän ei ole ikinä juonut alkoholia eikä harrastanut seksiä ennen avioliittoa.

Jotenkin mä siinä krapulasta kärsivänä tunsin itseni niin arvottomaksi. Onko mulla mitään arvoja? Okei, mä oon avarakatseinen, mä en tuomitse ihmisiä, mutta avarakatseisuus on niin 2000-lukua. 2010-lukua leimaa sellanen postvanhoillisuus. Enää ei ryypätä ja irstailla. Pitää olla kaunis, osata käyttäytyä ja olla fiksu. 2010-luvun teema on siis feikkaaminen. Pitää esittää mahdollisimman pitkälle, että kaikki on ulkoisesti ihanaa.

Mä voisin hyvinkin esittää sellaista. Lässyttää mun blogissa elämän pienistä iloista, kuten vaikkapa jostain uudesta vaatekappaleesta, postata kuvia mun ulkomaanmatkoista ja ihquttaa, kuinka tämä lääkisläisyys on niiiin ihanaa. Pyh, pois se minusta, mä oon aito!

Mut mä oon kateellinen tosta perhekeskeisyydestä, koska mun perhe on aina ollu aika perseestä. Mä en oo ikinä saanu mistään tukea, vaan oon joutunut tuleen pienestä pitäen toimeen omillani. Se on ehkä katkeroittanut mua ja tehny musta vähän itsekeskeisen, mutta se on vaan defenssimekanismi. Mun pitäis oppii rakastamaan, aluksi vaikka ihan omaa itseäni.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Espanjaan

Mä olen päättänyt viettää jouluni Espanjassa isovanhempieni luona, sen sijaan, että menisin vanhemmilleni Espooseen. Mun isovanhemmat on ollu mulle aina läheisempiä kuin mun vanhemmat. Mun isovanhemmat siis asuu Espanjan aurinkorannoilla, missä asuu paljon suomalaisia. Sää siellä ei kyllä jouluna ole mitenkään erityisen lämmin, mutta hauskaa siellä aina on ollu. J Se saa piristää mua.

Mua ärsyttää, että Upsalassa ei ole muita suomalaisia kuin mä tai ainakaan en oo törmänny. Örebrossa ja Tukholmassa on ilmeisesti aika paljonkin suomalaisia lääketieteen opiskelijoita. Mä kaipaisin kans vertaistukea! Me suomalaiset ollaan kuitenkin aika erilaisia ruotsalaisiin verrattuna. Ruotsalaisten kanssa ei voi oikeen puhua mistään vakavasti asioista. Ne on kovia puhumaan, mutta keskustelut pyörii hyvin pinnallisissa asioissa.

Tämän päivän tentti, no se ei mennyt kovin hyvin. Joudun luultavasti menemään uusintaan. Vastasin melkein kaikkiin tehtäviin, lukuun ottamatta lymfajärjestelmää. En ollut ollenkaan lukenut siitä aiheesta. Ärsyttää kyllä tosi paljon, koska luettavaa kertyy mulle yhteensä jotain 1000 sivua seuraavaan tenttiin ja tämän tentin uusimiseen…

lauantai 22. lokakuuta 2011

Tenttistressi ja paineet

Tentti on maanantaina ja Facebookin lääkissivustomme pursuaa panikoivien opiskelijoiden kysymyksiä. Mistä voi lukea cAMP:sta, vastaako DRG vai VRG normaalista hengityksestä, onko aikuisella Foramen ovale vai Fossa ovalis jne. Välillä ärsyttää, että lääketieteen opiskelijat on tällaisia perfektionisteja. Alkaa aina itseä ahdistamaan. Meillä joka tapauksessa 10% saa hylätyn, joten kilpailu on kovaa. Mitä, jos feilaan, nauretaanko minulle. Pitäis vaan oppii keskittymään rohkeasti itseensä. Vitut muista ja niiden puheista. I’m a king of my own life.


perjantai 21. lokakuuta 2011

Aknea, masennusta ja tulevaisuuden suunnitelmia

Mun pitäis lukee tenttiin, mutta masennus taas valtaa mut. Mun masennus juontaa juurensa ennen kaikkea mun huonosta ihosta. Eikä kyse ole muutamasta finnistä vaan pahasta aknesta. Mä olen käynyt ihotautien erikoislääkäreillä useita useita kertoja ja tiedän itsekin lääketieteen opiskelijana faktat. On mun iho ehdottomasti mennyt parempaan suuntaan lääkkeiden myötä, mutta edelleen se on sellanen itsetunnon syöjä. Tuntuu, että aivan kuin mä eläisin jatkuvassa häpeässä. Mä en ikinä halua mihinkään valokuviin illan vietoissa ja tuntuu, että ihmiset suhtautuu muhun aina kauheen negatiivisesti, tyyliin ”tuoki rupisammakko tuossa”. Mä olen sosiaalinen hylkiö ja se on katkeroittanut mut. Ja vaikka joku ihminen näkee mun ihon taakse, niin mun itsehäpeäni on niin suuri, että mä torjun kaikki vastakkaisen sukupuolen yritykset.

Mä en oo oikeesti ujo ihminen, mulla on paljon asiaa ja mä oon omasta mielestäni ihmisenä tosi empaattinen, ehkä osittain siksi, mitä kaikkee paskaa mä oon elämässäni kokenu. Se vois olla mun vahvuus lääkärinä. Se, että mä en todellakaan olis sellanen kylmän vittumainen tosikkolääkäri, mitä terveyskeskukset valitettavasti on pullollaan. Mutta toisaalta kaikki potilaat ei oo pullantuoksuisia mummoja. Mä oon jo nyt kohdannut paljon vittumaisia ja katkeria, sairaita ja köyhiä ihmisiä. Tällaiset ihmiset ei välttämättä tee mun masennukselle hyvää. Siksi mä olenkin miettinyt, että pyrkisin hammaslääketieteelliseen.

Hammaslääkärinä mun ei tarvis kuunnella katkeria sairauskertomuksia. Mä voisin yrittää ylläpitää positiivista elämänasennetta ja porailla ihmisten mädäntyneitä hampaita. Jos asiakas olis hankala, mä voisin vaan porata kovempaa. Sitä paitsi mä tykkään yksityiskohdista ja rutiineista. Hammaslääkärin työ voi sen vuoksi olla mulle ehkä passelimpi.

Mä oon myös miettiny, opiskelisinko mä hammaslääkäriksi Suomessa vai Ruotsissa. Ruotsissa mä pääsisin hammaslääkikseen vain lähettämällä paperit. Suomessa mä joutuisin osallistumaan pääsykokeeseen ja saamaan kohtalaisen hyvät pisteetkin. Mulla ei oo hirveesti kosketuspintaa Suomen lukion opintomateriaaliin, mikä ilmeisesti on pääsykoemateriaalina ensi keväästä lähtien. Mä joutuisin oikeesti näkemään vähän vaivaakin opiskelupaikkani eteen. Toisaalta mun opinnot lääkiksessä Ruotsissa varmasti antaa aika hyvät pohjat tuohon Suomen pääsykokeeseenkin.

Opetuksen laadussa ei varmasti ole mitään suurempia eroja, mutta suomalainen yhteiskunta on aina ollu enemmän mun tyylinen, toisaalta ruotsalainen lääkis on enemmän mun tyylinen. Suomen lääkiksessä oli jotenkin kauheen pinnallinen ilmapiiri, suorastaan narsistinen. Mua ällötti olla siellä tällasena rumiluksena. Ruotsissa ihmiset sentään puhuu mulle ja mulla on ollu hauskaakin. Toisaalta Ruotsi on luokkayhteiskunta ja sosiaaliset tukiverkot on aika heikot. Mulla on sukulaisetkin Suomessa ja muutama kaverikin. Mä arvostan suomalaisten rehellisyyttä, mutta toisaalta mua ärsyttää se junttimaisuus tyyliin Petri Nygård ja ”äijäkulttuuri”. Mua myös ärsyttää suomalaisten kiittämättömyys omaa yhteiskuntaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Ei ymmärretä sitä, että asutaan maailman parhaassa maassa noin yhteiskunnallisella tasolla. Ollaan vaan niin negatiivisia, kateellisia ja ilkeitäkin.

Jos mä kuitenkin jatkaisin lääketieteen opiskelua Ruotsissa, se vois tarjota mulle huikeen uran ja huikeita mahdollisuuksia. Mä voisin lähtee vaihtoon Glasgown yliopistoon ja tehdä kansainvälisen uran. Toisaalta en mä usko, että se tekis mua onnelliseksi. Ei raha ja maine tee mua onnelliseksi, mä haluaisin oppia rakastamaan itseäni ja rakastua. Saada ystäviä, pitää hauskaa, elää vielä mun nuoruuttaa ja löytää onnen mun elämään. Onni elämässä se lähtee kuitenkin niistä perusasioista, siitä, että joku välittää. Hammaslääkärinä Suomessa mä voisin elää taloudellisesti turvattua elämää ja mulla jäis aikaa muuhunkin kuin opiskeluun ja mä voisin yrittää löytää sen onnen.


Tää on päätös, joka mun on tehtävä jouluun mennessä.      

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Heart and respiratory embryology

Embryology

RESPIRATORY SYSTEM

The lower respiratory organs (larynx, trachea, bronchi and lungs) begin form during the fourth week. The endoderm lining gives rise to the epithelium and the glands. The connective tissue, cartilage and smooth muscle develop from the mesoderm surrounding the foregut.

By the end of fourth week, a pouchlike laryngotracheal diverticulum (lung bud) forms. As this diverticulum elongates, its distal end enlarges to form a globular respiratory bud. The laryngotracheal diverticulum soon separates from the primordial pharynx. Tracheoecophageal septum forms and divides the cranial part of the foregut into the laryngotracheal tube and a dorsal part which include primordium of the orophrarynx and esophagus.   

The globular respiratory bud divides into primary bronchial buds. Later secondary broncial buds form. Early in the fifth week the connection of each bronchial bud with the trachea form the primordium of a main bronchus. The main bronchi subdivide into secondary bronchi and segmental bronchi. As the lungs develop, they acquire a layers of visceral pleura and parietal pleura from the mesoderm.

Maturation of lungs is divided into four stages:

Pseudoglandular period (6-16 weeks)

By 16 weeks, all the major elements of the lungs have formed, except those involved with gas exchange.

Canalicular period (16-26 weeks)

During this period the lumina of the bronchi and the terminal bronchioles become larger and the lung tissue becomes hightly vascular. By 24 weeks, each terminal bronchiole has given rise to two or more respiratory broncioles. Respiration is possible when terminal sacs are formed at the end of this period.

Terminal Sac period (26 weeks to birth)

More terminal sacs develop and capillaries begin to bulge into these developing alveoli. Pneumocytes  type 1 ( gas exchange occur) and pneumocytes type 2 cells which produce surfactant are developed. The production of surfactant begins by 20 weeks but increases particularly during the last two weeks before birth. Surfactant reduce surface tension and facilitates expansion of the terminal sacs by preventing collaption during exhalation.

Alveolar period (32 weeks to 8 years)

Terminal sacs represent the future alveolar ducts. New alveoli may be added until 8 years of age.   





HEART…just a little bit

Paired endothelial strands, angioblastic cords, appear in the cardiogenic mesoderm during the third week of development. These cords fold the heart tubes that fuse to form the tubular heart late in the third week. Three paired veins drain into the tubular heart of a week 4 embryo: Vitelline veins, Umbilical veins and common cardinal veins.

As lateral embryonic folding occurs, the heart tubes approach each other and fuse to form a single tube. A primordal myocardium is formed from mesoderm. At this stage the primordial myocardium is separated from endothelial tube by connective tissue called cardiac jelly. The endothelial tube becomes the internal endothelial lining of the heart, the endocardium and the primordial myocardium becomes the muscular wall of the heart, the myocardium. The epicardium is derived from the mesothelial cells. The tubular heart elongates and develops ventricles, atria and truncus arteriosus.

Histologiaa

Ajattelin opetella vaan tämän mun tiivistelmän histologiasta liittyen hengityselimiin ja verenkiertoon. Ei kyl taida riittää, mutta ihan sama!

Histology

RESPIRATORY SYSTEM

The connective tissue of the mucosa is loosely structured at the beginning of the larynx and in the laryngeal vestibule. However it is rigidly attached at the vocal fold edge. A multilayered nonkeratinizing squamous epithelium covers the mucosa of the laryngeal cavity and continues into the laryngeal vestibule. There, the cover changes to a ciliated multilayered stratified epithelium. A multilayered nonkeratinizing squamous epithelium interrupts the otherwise continuous respiratory epithelium at edge of of the vocal cord. Infraglottic cavity is situated under the vocal cords and is covered by a multilayered ciliated epithelium. This epithelium lines the entire lower airways all the way to the small bronchioles.

Trachea is covered by multilayered ciliated epithelium which contains goblet cells (secrete mucin). The epithelial layer is followed by lamina propria mucosae which contain collagen – and elastic fibers ands some glands and occasionally lymph follicles.  Then there is a hyaline cartilage.

The interalviolar septum is the common wall between adjacent alveoli. The alveolar epithelium consists of two different cell types, the type 1 pneumocytes and type 2 pneumocytes which produce a surfactant. The septa contain elastic and collagenius fibers as well as apart from fibrocytes, leukocytes, macrophages, mast cells and nerve fibers.  There also some capillaries.

ARTERIES AND VEINS

The walls of arteries and veins consists of three layers: the tunica intima, media and adventitia. There are two types of arteries: conducting arteries and peripheal arteries. Conducting arterial walls contain many elastic fibers and membranes. Peripheral arteries show a special abundance of smooth muscle cells. Tunica intima is made up of one layer of endothelial cells and is supported by an internal elastic lamina. Tunica media is made up of smooth muscle cells and elastic tissue. Tunica adventitia is mainly composed of collagen and is supported by external elastic lamina. Capillaries consist of pericytes and endothelial cells.

Nämä mun päivän biisit on aina ruotsalaisia.

maanantai 17. lokakuuta 2011

infernaalinen opiskeluviikko BRAINSTORMING!!



Viimeinen viikko ennen suurta circulation/respiraton -tenttiä lähestyy. Nyt ei oo aikaa spurguilla! Tänään kävin vain yhdellä luennolla, en ikinä jaksa herätä maanantaisin kahdeksaksi. :) Lastenlääkäri kertoi sydämen ja hengityselimistön embryologiasta ja sikiön verenkiertojärjestelmästä. Kävin luennon jälkeen kirjastosta etsimässä embryologian kirjaa, mutta kaikki oli varattu. Ainoastaan yksi kirja, jota ei saanut lainata oli hyllyssä. Menin sitten kirjaston isoon lukusaliin tekemään nopeasti tärkeimmät muistiinpanot. Tajusin, että mulla ei oo aikaa käydä läpi embryologiaa pilkun tarkasti. Vedin suuret suuntaviivat ja päätin keskittyä sikiön verenkiertoon. Se on kuitenkin aika simppeli: Ductus venosus yhdistää umbilical vein ja inferior vena cavan, joten maksa ohitetaan.  Ductus arteriosus yhdistää aortic arch ja pulmonary trunk, joten keuhkot ohitetaan. Tämä sulkeutuu synnyttäessä ja jäljelle jää ligamentum arteriosum. Foramen ovale on eteisten välillä ja veri kulkee oikeasta eteisestä vasempaan. Kun lapsi syntyy, foramen ovale sulkeutuu, kun septum primum painuu septum secundumia vasten, paineen noustessa oikeassa eteisessä. Jäljelle jää fossa ovalis.

Sydämen teho: (cardiac output= heart rate x stroke volume) Cardiovascular center is located in medulla oblongata eli ydinjatkeessa. Vaikuttavia tekijöitä: Baroreseptorit located in aortic sinuses and carotid sinuses. Reagoi seinämien venytykseen ja säätelee tätä kautta verenpainetta vasodilataatiolla ja vasokonstriktiolla.

Humoraalisessa, endokriinisessä säätelyssä vasodilataatiota aiheuttaa: Prostaglanin I2, typpioksidi, histamiini, bradykinin, eteispeptidi (atrial natriuretic peptide), , adenosin. Siis tunica media eli lihaskerros rentoutuu, kun C-fosfolipaasi aktivoituu, muodostuu adenylatcylas, cAMP lisääntyy, Ca 2+  ionien eritys sarkoplasmisesta kalvosta vähenee, aktiini ja myosiini eivät voi liikkua toistensa lomaan, joten lihas ei supistu ja verisuoni laajenee.

Vasokonstriktiota aiheuttaa: , ATP,  angiotensin 2,  Antidiuretic hormone, Tromboxan a2, Endothelin 1, noradrenaline, (adrenaline både och). C-Fosfolipaasi aktivoituu, Ca2+ erittyy sarkoplasmakalvosta ja aktiini ja myosiini aiheuttaa konstriktion.

Mitkä muut vaikuttaa? Kemoreseptorit! Located in aortic and carotid bodies. Reagoi hiilidioksidin, hapen ja pH:n eli vetyionien konsentraatiomuutoksiin vaikuttaen cardioaccelleratory and –inhibitory centers. Nämä sitten vaikuttaa verenpaineeseen, sydämeen pumppaustehoon ja verisuonten halkaisijaan.

Plus tietty autonominen hermosto, joka koostuu sympaattisesta ja parasympaattisesta järjestelmästä. Parasympaattisen järjestelmän välittäjäaineena toimii acetylkolin, joskus myös NO ja vagus nerve menee sydämeen. Parasympatikus operoi levossa ja pulssi laskee. Sympaattisen järjestelmän välittäjäaineena operoi noradrenaline ja sympatikus kiihdyttää sydämen toimintaa. Katekoliamiinit (noradrenaline, adrenaline ja dopamin) sitoutuu adrenergic receptors… Beetasalpaajat blokkaa näitä jne.

Sitten vähän huomiseen ryhmätyöskentelyyn liittyen hengityselimistön lihaksia: Inspiration: Diaphragm, external intercostal, scalene muscle, pectoralis minor, sternocleidomastoid, anterior serratus

Expiration: transversus abdominis, external and internal oblique, rectus abdominis, transversus thoracis muscle, internal intercostal muscles…

And the brainstorming goes on and on!!!!!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Plugga, study, opiskele!!!

Onneksi tenttiin on vielä viikko. Mä oon kokonaan missannut embryologian ja histologiakin on jääny vähälle. Histologiaa vois vielä tänään päntätä. Aamulla kävin pikakertauksella läpi verisolut, leukosyytit (eosinofiilit, basofiilit, neutrofiilit, monosyytit, lymfosyytit)Muistisääntö: Never let monkey eat bananas, erytrosyytit ja trombosyytit ja veren hyytymän muodostumisen vaiheet: vasokonstriktio, verihiutaleiden aggregoituminen ja varsinainen koaguloituminen.

Illalla on siis aika käydä läpi valtimoiden, laskimoiden ja kapillaarien histologiaa. Maanantaina on pakko sännätä kirjastoon ettiin jotain embryologian kirjaa, koska mä en jaksa lukea noita ruotsinkielisiä muistiinpanoja netistä.

Tällä viikolla ehdin käydä läpi sydämen ja keuhkon fysiologian ja perusanatomian. Täytyy vielä kerrata ne, jos ehdin embryologian ja histologian jälkeen. Pitäis kuitenkin ehtii tsekata vielä parakriininen, endokriininen ja neuraalinen säätely ts. sympaattisen ja parasympaattisen järjestelmän vaikutus sydämeen ja keuhkoihin. Sitten pitäis vielä ehtii lukee baroreseptoreista ja verenpaineesta.

Tää on mun mielestä ihan sairas paketti: suomi, ruotsi, englanti, latina, anatomia, fysiologia, embryologia ja histologia verenkiertoelimistöstä ja hengityselimistöstä. Mä en kestä tällaista epäjärjestelmällisyyttä. Mä en mitenkään ehdi oppia kaikkea. Yritän raapaista sieltä täältä ne tärkeimmät asiat.  

Päivän biisi: Loreen, My heart is refusing me.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kaiken maailman homppeleita




Ruotsissa on tunnetusti paljon homoseksuaaleja. Se ei ole vain suomalainen ennakkoluulo ja klisee. Meillä lääkiksessäkin on useampi homoseksuaali. Ei ne täällä Ruotsissakaan kuitenkaan tuo seksuaalisuuttaan mitenkään erityisesti esille, mutta kyllä sen huomaa käyttäytymisestä ja pukeutumisesta. Ero Suomen ja Ruotsin välillä näkyy mun mielestä selkeästi juuri mieskulttuurissa. Täällä ei oikeastaan ole sellaista ”äijäkulttuuria”. Päihteiden käyttö on aika vähäistä, ei ole inttijuttuja ja muodikkaasti pukeutuminen on täysin normaalia. Ruotsalaisilla miehillä onkin tosi hyvä itsetunto. Suhtautuminen homoseksuaaleihin opiskelutovereihin ei ole ollenkaan negatiivista.

Ihmisenä mä olen aina ollut suvaitsevainen ja mä tykkään siitä, kun ympärillä on erilaisia ihmisiä. Ruotsiin muutto ei ollut mulle siis mitenkään kulttuurishokki mieskulttuurin osalta. Täällä on sellainen rento ilmapiiri, ei tarvi yrittää esittää mitään.

Toki ruotsalaiset on pinnallisia, mutta pinnallisuus kohdistuu enneminkin omaan itseen. Mun mielestä ehkä ennemminkin Suomessa ihmiset kattoo pitkin nenän vartta ja miettii, kenen seurassa viitsii liikkua. Erityisesti lääkisläiset on Suomessa mun mielestä tosi pinnallisia. Muistan, kun kerran eksyin Suomessa lääkisläisten pikkujouluihin. Pöydät oli täynnä ruokaa, joita ihmiset ei kehdanneet syödä. Istuttiin vaan hiljaa tai puhuttiin lomamatkoista itseään edustaen. Täällä lääkisläiset on varsinainen sekalainen seurakunta ja virallisuudesta ei ole tietoakaan.

Palatakseni homoseksuaaleihin, en voi siis ymmärtää tätä Päivi Räsästä. Räsäsen tyttöönkin olen kerran törmännyt, hän opiskelee hammaslääketiedettä Helsingissä. Valitettavasti hänellä on ihan samanlaiset mielipiteet. Ällöttävää junttimaisuuttaa, etten sanoisi. Jokainen meistä haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ei kellään ihmisellä ole oikeutta tuomita kahden ihmisen välistä rakkautta oli sitten kyse miehistä, naisista tai miehestä ja naisesta. Antaa kaikkien kukkien kukkia, sillä tässä maailmassa ei ole ikinä liikaa rakkautta.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Hypokondriaa, dementiaa ja sydämen anatomiaa

Mä oon koko päivän luullu, että tänään on torstai vaikka onkin perjantai. Tämä on sinänsä outoa, kun olin koulussakin, vieläpä oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Eilen puolestaan unohdin vaatteeni pesutupaan ja nyt en pääse hakemaan vaatteitani, koska elektroninen järjestelmä lukitsee ovet kaikilta muilta paitsi siltä, kenen pesuvuoro on. Luultavasti joku pöllii vaatteeni, kiva!

Kävin terveyskeskuksessa ottamassa verikokeet, kun olen tuntenut itseni niin tyhmäksi ja hajamieliseksi viime aikoina. Lääkäri sanoi minun olevan vain vainoharhainen ja stressaantunut, arvot oli normaalit.

Tänään olen lueskellut sydämen anatomiaa på engelska. Tänään sain vielä kuulla, että jatkossa anatomiset rakenteet pitää osata joko ruotsiksi tai latinaksi. No minähän olen opetellut ne englanniksi. Ihanaa, että haistakaapa paska!

torstai 13. lokakuuta 2011

Mamumummot, muuttolinnut ja yks fucking psycho



On taas se aika vuodesta, ne lentää etelään, yhdessä, aurassa. Mä haluun kans lentää, mutta pohjoiseen, kotiin, Suomeen. Katselin muuttolintujen matkaa eilen illalla puistossa ja söin mandariineja, jotka ostin Willyksestä. En tiedä näytinkö niin pelottavalta pimeässä puistossa mandariinieni kanssa, kun joku mies huusi poikaporukasta: What a fucking psycho. Joskus mä en vaan ymmärrä ihmisiä. Ois tehny mieli huutaa takasin: What, does this make me a psycho, oh well you have no idea my darling…

Oon kateellinen taloyhtien mamumummoille, jotka on ilmeisesti eläkkeellä. Joka päivä ne kokoontuu taloyhtiön grillikatokseen puhumaan maailman menosta vailla huolen häivää. En mä ehkä mummoksi haluais muuttua, mutta pappa mä voisin olla, sellanen rento papparainen, jolla olis ystäviä, joiden kanssa viilettää rullaattorilla auringon laskuun partakarvat hulmuten…

Koulussa oli taas ryhmätyöskentelyä. Mä alan ymmärtää anorektikkoa. Se on samanlainen tunneihminen kuin minäkin. Opittavaa on niin paljon ja me ei kyetä siihen. Me saadaan aina hylätyt ja meidän paska itsetunto murenee entisestään. Ei tunteilla pääse tässä maailmassa pitkälle, pitää olla järkevän kylmä... Kaulan alueen lihasten määrä, ihan sickii. Mä olin tänään ryhmän puheenjohtaja, kun Harry Potterilla oli krapula. Mun eräs opiskelijakaveri siis näyttää ihan Harry Potter -näyttelijältä, Daniel Radcliffelta, vai mikä se oli. Siis siltä vanhemmalta Danielilta, sehän on komistunut tosi paljon. Mä tykkään aina keksii mun opiskelukavereille tällasia nimiä, kun mulla on tosi huono nimimuisti, varsinkin ulkomaisten nimien kohdalla.

Mua ärsyttää, että ihmiset jättää tekemättä niiden hommia krapulan takia. Pitäiskö munkin kieltäytyä tekemästä mitään, kun mä oon masentunut. Mä en oo ikinä ymmärtänyt sellasta passivoitunutta masennusta. Mun asenne on aina ollut, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei oo aikaa jäädä itkeen kotiin. 

Mua ärsyttää myös se, että mun kämppiksellä on näemmä joku krooninen ripuli ja se käyttää kaikki vessapaperit ja me sovittiin, että me ostetaan paketti vuorotellen. Jos mä olisin tienny tämän, niin en olis kyllä suostunut. Muuten toi mun kämppis on kyl ihan kiva, sellanen tietokonenörtti. Nörtit, hevarit ja homot on yleensä aina mukavia.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kännit hienostoillallisilla


Eräällä 25-vuotiaalla opiskelijakaverillani on 57-vuotias mies. Tämä mies on tietysti kuuluisa lääkäri, johon tämä opiskelijakaverini tutustui pyrkyriaikanaan työskennellessään sairaanhoitajana mielisairaalassa. Heidän suhteensa on kulissinomainen, tosin he tekee sen julkisesti. Opiskelijakaverini kutsuu miestään termillä ”försörjare”, joka tarkottaa elättäjää. Tälle miehelle tämä nainen on puolestaan nuori pano. Money and sex make this world go around…

Joka tapauksessa tämä pariskunta järjesti sellaiset hienot illalliset, johon meidät muut opiskelijat oli kutsuttu. Ruoka oli varsin maittavaa, mutta se pröystäilevä asenne ”tällaista teidänkin elämä voi joskus olla” oli kuvottavaa. Siinä vaiheessa, kun keskustelut pyöri Yhdysvaltain finanssipolitiikan ympärillä, mä ja anorektikko suunnattiin baarikaapille ja korkattiin konjakkipullo. Anorektikko on eräs naispuolinen lääketieteen opiskelija, joka ulkonäkönsä perusteella kärsii anoreksiasta ja jolla on aina naamassa kunnon sotamaalaus. Hän puhuu niin oudosti, että en mä oikeestaan edes ymmärtäny häntä, mutta ei se menoa haitannu.  Käytiin aina välillä juomassa konjakkia sillä seurauksella, että oltiin lopulta aika humalassa. Meitä katsottiin pitkin nenän vartta. Tajuttiin kyl onneksi lähteä pois ennen valomerkkiä.

Ei pidä käsittää virheellisesti, että mua ei kiinnostais keskustella vaikkapa sitten Yhdysvaltain finanssipolitiikasta. Mua ei kiinnosta lääkisläisyys. Ihmiset on täällä jotenkin niin feikkejä niiden täydellisessä pikku elämässään. En tiedä, oonko sitten vaan niin katkeran kateellinen. Tuntuu vaan, että näiden ihmisten elämässä ei oo ikinä ollu mitään negatiivista. Ne tulee rikkaista perheistä, näyttää hyvältä viimisen päälle muodikkaissa vaatteissa ja on aina niin iloisia toisilleen (ei mulle, yleensä). Kaikki on niiin ihanaa ja tralalalaa... Eikä nämä ihmiset edes halua tutustua joihinkin muiden alojen opiskelijoihin tai tällasiin mun kaltaisiin friikkeihin, ettei niiden pikku täydellisyys-kupla vaan puhkea. Suurimmat murheet on, miten ehtiä harrastaa liikuntaa tai mistä ostaa uusi hylly, joka sopii sisustukseen.  Mä en kestä tällaista pintaliitoa ja tykkään joskus vähän shokeerata ihmisiä. Mä on sellanen piikki niiden lihassa, HAH!

tiistai 11. lokakuuta 2011

How I ended up to Sweden

Lukion jälkeen mä asuin edelleen vanhempien luona. Mä olin masentunu, enkä mä tienny yhtään, mitä mä haluaisin tehdä. Mä olin opiskellu lukiossa lähinnä luonnontieteitä. En mä mitään huippupapereita kirjoittanut, kun en jaksanut lukea kirjoituksiin, vaikka kurssikokeisiin olinkin aina valmistautunut. LEEEMM ja 9,7 keskiarvo oli mun paperit. Toi kurssikeskiarvo johtu ihan vaan siitä, että olin sellasessa surkeatasoisessa lukiossa.

Mun mielestä ihmiset on aina ollu kiinnostavia, joten mä päätin hakee lääkikseen. Mä ehdin lukee sen pääsykoekirjan vaan kerran läpi ja sitten suuntasin Kuopioon koetta edeltävänä iltana. Huomasin heti, millanen tuppukylä Kuopio oli. Kaikki hotellit oli ylibuukattu. Mulla oli onneksi teltta mukana, mutta ulkona satoi kauheasti vettä tuona yönä. Kävin poliisilaitokselta kysymässä, pääsisinkö putkaan yöksi, mutta ei ne oikeen lämmenny mun ajatukselle. Siitä olis nimittäin tullu merkintä mun tietoihin, eikä mulla oo rikosrekisteriä. No pystytin sitten telttani mahdollisimman rauhalliseen paikkaan: hautausmaalle. En kuitenkaan minkään haudan päälle, joten hautarauhaa en rikkonut. Nukuin sen 4 tuntia ja menin aamulla aika tärähtäneen näköisenä tekemään sitä koetta. Huonostihan se meni, vaikka vain 2 pisteen päähän jäin. Tosin tuo 2 skaalattua pistettä on aika paljon, en ollut edes varasijoilla.

Lähetin huvikseni yo-paperini Ruotsiin lääkikseen ja kirjoitin omalaatuisen, mutta rehellisen hakemukseni. Pääsin sisälle toisena ulkomaalaisena opiskelijana. En juhlinut. Ajattelin, että pieni maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää masennukselleni, pakkasin tavarani, irtisanoin vuokrasopimukseni, haistatin paskat eräälle ihmiselle ja lähdin Ruotsiin.  

Kielivammainen

Herään aamulla kylmyyteen kämpässäni. Parvekkeen ovi on huonosti tiivistetty, pitäisi taas käydä valittamassa, en jaksa välittää. Raahaudun yliopistolle pienryhmämme tapaamiseen, aiheena trombosyytit ja veren hyytyminen. Keskustelu käydään ruotsiksi, ymmärrän kyllä, mutta en saa sanaa suustani. Ei minun toisaalta tarvikaan, kun ryhmä pursuaa ihmisiä, jotka tykkäävät olla äänessä.

On turhauttavaa osata asioita suomeksi ja englanniksi, mutta olla kykenemätön ilmaisemaan niitä ruotsiksi. Toisaalta mun on täytynyt oppia kuuntelemaan ihmisiä. Lukiossa mä olin aina se, jonka oli pakko olla äänessä, koska mä tiesin faktat ja suomalaiset on sellasia nyhvelöitä, jotka ei osaa puhua edes omalla kielellään. Täällä ketään ei voi vähempää kiinnostaa, vaikka sais jonkun nörttileiman. Ihmiset tykkää pätemisestä ja sen kuuntelemista. Tosin mua on alkanu ärsyttään sellainen turhanpäiväinen päteminen. Siis sellanen kirjojen kyseenalaistaminen ja muka-kriittisyys, kun haluaa antaa itsestään fiksun kuva. Se on sellasta tyhjien tynnyrien kolinaa...

Toisaalta mä huomaan sen, että ihmiset suhtautuu muhun eri tavalla nyt, kun en voi puhua niin paljon. Ehkä mä en ole niin pelottava, kun en voi tuoda ilmi radikaaleja mielipiteitäni. Tosin mua ärsyttää se, että tunnen itseni niin yksinkertaiseksi ja tyhmäksi, mä oon kuitenkin tottunut käyttämään kieltä aika nokkelasti.

Ryhmätapaamisen toinen puolisko käsitteli Ronja Ryövärintyttären (eiks tää oo joku satu) agnstihuutoa. Kuulostaa ehkä friikiltä, mutta tehtävän tarkoituksena oli ymmärtää äänen muodostuminen. Menin yliopiston kirjastoon lainaamaan Martinin fysiologian ja anatomian kirjan, kun Guyton sisälsi niin vähän tietoa. Näin jälkeenpäin harmittaa, että ostin Guytonin. Siinä on niin paljon sellasta paskan jauhantaa. Martinissa on asiat loogisesti, selkeästi ja silleen jämptisti. Pitäisi opetella kaulan alueen anatomiaa, fysiologiaa ja histologiaa... Thyroid cartilage, arytenoid cartilage, cricoid cartilage, epiglottis, glottis, sternum, hyoid bone, larynx, corniculate cartilage, vocal cord, ligaments and the list can go on and on... BTW en ymmärrä, miksi naisten pitää käyttää korkkareita kirjaston lukusalissa ja sit vielä ravata ympäri salia, että kaikki varmasti kuulee sen kolinan... I can not concentrate...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Tenttipaniikki, koti-ikävä ja Systembolaget

Mitä tein vuosi sitten? Kuuntelin tätä biisii ja istuin turvallisesti kotona Suomessa.


Tasan kahden viikon päästä on ensimmäinen iso tentti tälle vuodelle: Hengitys ja verenkierto. Ihmiset alkaa olla stressaantuneita, luettavaa on ihan sairaasti ja englannin kielisen vastauksen tuottaminen ei ainakaan mulle oo mikään peace of cake.

Nämä on niitä hetkiä, kun tulee ajatelleeksi koto-Suomea ja tulee ikävä kaikkia läheisiä ihmisiä. Ennen kaikkea mä oon oppinu arvostamaan suomalaista yhteiskuntaa uudella tavalla. Ihmiset Suomessa on edelleenkin tylsiä ja kiittämättömiä, noin yleistettynä, mutta yhteiskuntarakenne on mun mielestä maailman parhain. Jos mä mietin esim. opiskelijan asemaa Suomessa, niin se 500 euroo + opintolaina + Kelan ateriatuki, jolla opiskelijalounaan saa noin 2 eurolla on aika huikee paketti noin globaalissa vertailussa. Esim. täällä Ruotsissa opintotuki on vaan vajaa 300 euroo, päälle saa toki ottaa sit lainaa.

Niin ja Suomessa saa shoppailla Alkossa 18-vuotiaana. Ruotsissa on pakko olla 20-vuotias, että saa ostaa mitään Systembolagetista. Kuitenkin baareissa saa juoda jo 18-vuotiaana, koska baari on kuulemma jotenkin turvallisempi ympäristö. HAH! Jos sä olet humalassa baarissa, niin sut heitetään kadulle, miten se on muka turvallisempaa?!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kenellä on oikeus masentua?


Masennus on tabu, johon puoli miljoonaa suomalaista ottaa tabuja. Mun masentuneisuuteni ei ole ikinä ollut mitään elämän lamauttavaa ja itetuhoista depressiota, joka näkyisi ulospäin.  Se on ennemminkin ollut sellainen muutaman vuoden kestänyt synkkyys, jota leimaa tietynlainen apaattisuus ja negatiivisuus. Tätähän voisi kutsua keskivertosuomalaisen normaaliksi olotilaksi, mutta perusluonteeltani mä olen aina ollut tosi optimistinen ja positiivinen ihminen, joten minulle tämäkin on jo selkeä muutos.

Miks mä masennuin? Eräänä päivänä mä vaan tajusin, että mä oon tässä maailmassa yksin. Mä havahduin siihen tosiasiaan ettei mulla oo ystäviä tai elämänkumppania. Kyllä mun ympärillä on aina ollu ihmisiä: perheenjäsenet ja opiskelukaverit, mutta ei sellaisia vapaa-ajan tosiystäviä. Mä mietin, mistä mun yksinäisyyteni johtuu. Tulin siihen lopputulokseen, että vastaus löytyy peilistä: Huono iho, riutunut vartalo.

Nuoren aikuisen maailma on brutaali. Sosiaaliset suhteet on hyvin pitkälti feikkaamista. Pitää olla hymy perseessä ja näyttää hyvältä. Se vetää puoleensa ihmisiä. Elämästä on tullut itsensä edustamista. Mä en ole ulkoisesti edustuksellinen, enkä mä mahdu siihen suomalaismiehen äijä-stereotypiaan. Mä oon sellanen keskustelijatyyppi, ehkä vähän erikoinenkin.

Kun mä tapaan masentuneen potilaan, mut valtaa välillä sellainen sisäinen ärsyyntyneisyys. Kaunis tai komea nuori aikuinen ihminen, joka on fyysisesti täysin terve ja jolla on perhe, tulee vastaanotolle masentuneisuuden takia ja haluaa hoitoa, syynä tylsistyminen tavalliseen elämään ja arvottomuuden kokeminen. Mun pitäis muistaa, että masentuneisuus ei ole fyysisesti sairaiden tai meidän yksinäisten ja rumien ihmisten etuoikeus, kuka vaan voi masentua. Joskus olis kuitenkin hyvä analysoida niitä oman masennuksen syitä ja oppia kiitollisuutta omaa elämää kohtaan, mutta on ihmisiä, joille mikään ei vaan riitä.

Miten mä voisin yrittää hoitaa itseäni? Mä voisin yrittää saada itseluottamusta. On ikävää, että nykymaailmassa ulkonäkö on itseluottamuksen peili. Mä olen yrittänyt harrastaa liikuntaa, mutta ei se näy tässä ruumiissa, mä olen yrittänyt tutustua ihmisiin, mutta mä saan aina pettyä. Ne pienet loukkaavat sanat ja teot, ne uurtaa hiljalleen niin syvät haavat, että niiden arpeutuminen ottaa oman aikansa.

Tarzan

Pitkästyttävän solubiologian luennon jälkeen eräs Tarzanilta näyttävä opiskelija kysyy luennoitsijalta ”Mutta olennaisin kysymys lienee, onko soluilla sielu”. Seuraa syvä hiljaisuus, takarivistä kuuluu tirskuntaa, luennoitsija, vanha hollantilainen mies, tuijottaa silmät pyöreänä. Kyseessä on hippi a.k.a Tarzan. Vuosikurssimme persoonallisimpia tapauksia.

Tarzan asuu kesät metsässä, usein luolissa tai teltassa, talvet lampaantaljoilla vuoratussa valkoisessa Nissanissa ja purjeveneessä. Tarzanilla on Aspergerin syndrooma ja hän on kärsinyt masennuksesta, jota hän yrittää hoitaa uudella luonnonläheisellä elämäntavallaan. Elämästään hän kertoo varsin avoimesti blogissaan, jossa hän muun muassa on julkaissut videoita, joissa kekkuloi alastomana Gotlannin kallioilla veistelemässä nuolia ja paistamassa hampurilaisia kynttilän liekissä.

 Tarzan saattaa saada ahdistuskohtauksia milloin missäkin. Silloin on kuulemma hyvä yrittää keskittää energia jonkun muun asian miettimiseen, vaikkapa silmäluomen sulkemiseen. Luonnonläheinen elämäntapa on ideaali, maailmassa, jossa kaikki ihmiset ovat kuulemma vain kopioita toisistaan. Tosin se sisältää omat vaaransa. Alastomana metsässä asuminen voi ulkopuolisen silmään näyttää perverssiltä ja öljylamppua ei kannata sytyttää teltan sisällä tai voi saada häkämyrkytyksen.

Tarzan on kova puhumaan ryhmätöissä, jotka hän aina kuvaa tai nauhoittaa. Kun potilastapaus käsittele pyörtymisestä kärsivää tyttöä, on olennaisin kysymys: ”Voiko avaruudessa pyörtyä?”. Tarzan kävelee kampuksella puolialastomana usein ilman kenkiä, monesti kävelykeppien kanssa. Hänellä on joukko lukuisia sairauksia, jotka hän on itse diagnosoinut: Crohnin taudista reumatismismiin. Ulkoisesti hän kuitenkin näyttää lihaksineen varsin hyvinvoivalta. Elantonsa Tarzan tienaa soittamalla pianoa kaduilla. Valitettavasti Tarzan on nyt päättänyt pitää terveydellisistä syistä välivuoden. Olen hieman harmissani, kaipaan hänen asiantuntevia kommenttejaan luennoilla.