Mun pitäis lukee tenttiin, mutta masennus taas valtaa mut. Mun masennus juontaa juurensa ennen kaikkea mun huonosta ihosta. Eikä kyse ole muutamasta finnistä vaan pahasta aknesta. Mä olen käynyt ihotautien erikoislääkäreillä useita useita kertoja ja tiedän itsekin lääketieteen opiskelijana faktat. On mun iho ehdottomasti mennyt parempaan suuntaan lääkkeiden myötä, mutta edelleen se on sellanen itsetunnon syöjä. Tuntuu, että aivan kuin mä eläisin jatkuvassa häpeässä. Mä en ikinä halua mihinkään valokuviin illan vietoissa ja tuntuu, että ihmiset suhtautuu muhun aina kauheen negatiivisesti, tyyliin ”tuoki rupisammakko tuossa”. Mä olen sosiaalinen hylkiö ja se on katkeroittanut mut. Ja vaikka joku ihminen näkee mun ihon taakse, niin mun itsehäpeäni on niin suuri, että mä torjun kaikki vastakkaisen sukupuolen yritykset.
Mä en oo oikeesti ujo ihminen, mulla on paljon asiaa ja mä oon omasta mielestäni ihmisenä tosi empaattinen, ehkä osittain siksi, mitä kaikkee paskaa mä oon elämässäni kokenu. Se vois olla mun vahvuus lääkärinä. Se, että mä en todellakaan olis sellanen kylmän vittumainen tosikkolääkäri, mitä terveyskeskukset valitettavasti on pullollaan. Mutta toisaalta kaikki potilaat ei oo pullantuoksuisia mummoja. Mä oon jo nyt kohdannut paljon vittumaisia ja katkeria, sairaita ja köyhiä ihmisiä. Tällaiset ihmiset ei välttämättä tee mun masennukselle hyvää. Siksi mä olenkin miettinyt, että pyrkisin hammaslääketieteelliseen.
Hammaslääkärinä mun ei tarvis kuunnella katkeria sairauskertomuksia. Mä voisin yrittää ylläpitää positiivista elämänasennetta ja porailla ihmisten mädäntyneitä hampaita. Jos asiakas olis hankala, mä voisin vaan porata kovempaa. Sitä paitsi mä tykkään yksityiskohdista ja rutiineista. Hammaslääkärin työ voi sen vuoksi olla mulle ehkä passelimpi.
Mä oon myös miettiny, opiskelisinko mä hammaslääkäriksi Suomessa vai Ruotsissa. Ruotsissa mä pääsisin hammaslääkikseen vain lähettämällä paperit. Suomessa mä joutuisin osallistumaan pääsykokeeseen ja saamaan kohtalaisen hyvät pisteetkin. Mulla ei oo hirveesti kosketuspintaa Suomen lukion opintomateriaaliin, mikä ilmeisesti on pääsykoemateriaalina ensi keväästä lähtien. Mä joutuisin oikeesti näkemään vähän vaivaakin opiskelupaikkani eteen. Toisaalta mun opinnot lääkiksessä Ruotsissa varmasti antaa aika hyvät pohjat tuohon Suomen pääsykokeeseenkin.
Opetuksen laadussa ei varmasti ole mitään suurempia eroja, mutta suomalainen yhteiskunta on aina ollu enemmän mun tyylinen, toisaalta ruotsalainen lääkis on enemmän mun tyylinen. Suomen lääkiksessä oli jotenkin kauheen pinnallinen ilmapiiri, suorastaan narsistinen. Mua ällötti olla siellä tällasena rumiluksena. Ruotsissa ihmiset sentään puhuu mulle ja mulla on ollu hauskaakin. Toisaalta Ruotsi on luokkayhteiskunta ja sosiaaliset tukiverkot on aika heikot. Mulla on sukulaisetkin Suomessa ja muutama kaverikin. Mä arvostan suomalaisten rehellisyyttä, mutta toisaalta mua ärsyttää se junttimaisuus tyyliin Petri Nygård ja ”äijäkulttuuri”. Mua myös ärsyttää suomalaisten kiittämättömyys omaa yhteiskuntaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Ei ymmärretä sitä, että asutaan maailman parhaassa maassa noin yhteiskunnallisella tasolla. Ollaan vaan niin negatiivisia, kateellisia ja ilkeitäkin.
Jos mä kuitenkin jatkaisin lääketieteen opiskelua Ruotsissa, se vois tarjota mulle huikeen uran ja huikeita mahdollisuuksia. Mä voisin lähtee vaihtoon Glasgown yliopistoon ja tehdä kansainvälisen uran. Toisaalta en mä usko, että se tekis mua onnelliseksi. Ei raha ja maine tee mua onnelliseksi, mä haluaisin oppia rakastamaan itseäni ja rakastua. Saada ystäviä, pitää hauskaa, elää vielä mun nuoruuttaa ja löytää onnen mun elämään. Onni elämässä se lähtee kuitenkin niistä perusasioista, siitä, että joku välittää. Hammaslääkärinä Suomessa mä voisin elää taloudellisesti turvattua elämää ja mulla jäis aikaa muuhunkin kuin opiskeluun ja mä voisin yrittää löytää sen onnen.
Tää on päätös, joka mun on tehtävä jouluun mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti