keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Arvotyhjiö


Mä oon tänään tehnyt parityötä erään muslimin kanssa. Tämä kyseinen lääketieteen opiskelija on siis Iranista lähtöisin. Hän on niin elämänmyönteinen ja positiivinen ihminen. Hänellä on kaks pientä lasta ja hän näytti minulle ylpeänä kuvia heistä. Perhe on hänellä etusijalla. Nuorena hän piti huolta vanhemmistaan sodan keskellä Lähi-idässä ja nyt sitten omista lapsistaan. Hän ei ole ikinä juonut alkoholia eikä harrastanut seksiä ennen avioliittoa.

Jotenkin mä siinä krapulasta kärsivänä tunsin itseni niin arvottomaksi. Onko mulla mitään arvoja? Okei, mä oon avarakatseinen, mä en tuomitse ihmisiä, mutta avarakatseisuus on niin 2000-lukua. 2010-lukua leimaa sellanen postvanhoillisuus. Enää ei ryypätä ja irstailla. Pitää olla kaunis, osata käyttäytyä ja olla fiksu. 2010-luvun teema on siis feikkaaminen. Pitää esittää mahdollisimman pitkälle, että kaikki on ulkoisesti ihanaa.

Mä voisin hyvinkin esittää sellaista. Lässyttää mun blogissa elämän pienistä iloista, kuten vaikkapa jostain uudesta vaatekappaleesta, postata kuvia mun ulkomaanmatkoista ja ihquttaa, kuinka tämä lääkisläisyys on niiiin ihanaa. Pyh, pois se minusta, mä oon aito!

Mut mä oon kateellinen tosta perhekeskeisyydestä, koska mun perhe on aina ollu aika perseestä. Mä en oo ikinä saanu mistään tukea, vaan oon joutunut tuleen pienestä pitäen toimeen omillani. Se on ehkä katkeroittanut mua ja tehny musta vähän itsekeskeisen, mutta se on vaan defenssimekanismi. Mun pitäis oppii rakastamaan, aluksi vaikka ihan omaa itseäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti