Eilinen oli taas sellanen piikki mun masennusjaksossa. Tuo hylätyksi tulemisen tunne, se oli niin voimakas laukaiseva tekijä. Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Mä en ole yleensä mitään ranteet auki –masennutyyppiä. Itsetuhoinen käyttäytyminen ei oo ikinä ollu mun juttu.
Kyseinen ihminen, joka mua loukkas, oli ehkä vähän narsistinen. Toisaalta ehkä mussa itsessänikin on vähän narsistin vikaa. Mitäs menen puolihumaltuneena tyrkyttämään itseäni kauniille lääketieteen opiskelijalle. Monet paljon mua rumemmatkin löytää rakkauden ja onnen elämään. Miks mä en? En mä nyt niiiin ruma voi olla. Kyse on varmaan osittain siitä, että mä en osaa tehdä kompromisseja. Elämässä pitää osata tehdä kompromisseja, jos haluaa saada jotain. Toisin sanoen, mun pitäis laskee tasoa. Tosin ei mulla yleensä oo ikinä edes ollu mitään sellasta kauheeta naamarajaa, ennemminkin aivoraja. Monesti vaan on sattunut, että ne fiksut ihmiset on myös ollu niitä hyvännäköisiä ja totally out of my league.
Muutenkin mun sosiaaliset taidot on ilmeisen huonot. Mä en ole ujo, mä puhun, paljonkin. Mun ongelma onkin ehkä sellanen tietynlainen kärkkäys ja kyvyttömyys verkostoitua ts. liittyä johonkin porukkaan. Mä huseeraan siellä täällä, mutta mun elämässä ei oo mitään pysyvää. Se pysyvyys on varmaankin yks avain onneen. Mun täytyy yrittää olla positiivisempi ja satsata niihin ihmisiin, joilta mä huomaan edes jollain asteella saavani vastakaikua. Ongelma on vaan siinä, että mä monesti turhaudun yksinkertaisten ihmisen seurassa ja monesti ne yksinkertaiset ihmiset on niitä, jotka osoittaa jotain kiinnostuksen merkkejä mua kohtaan. Elämässä pitää tehdä kompromisseja, mutta mihin asti se voi ulottua. Jos mä en yksinkertaisesti tunne mitään sitä ihmistä kohtaan, joka on kiinnostunu musta, niin kannattaako mun panostaa siihen ihmissuhteeseen. Mutta en mä voi elää mun koko elämää yksinäisyydessä odotellen jotain jalat alta vievää rakkautta. Ehkä mun pitäis yrittää antaa mahdollisuus ihmisille.
Eilinen känniangstipostaukseni oli suorastaan huvittava, kun sen tänään luin. :D
Moi, yritin googlettaa onko muita suomalaisia Uppsalassa ja löysin lopulta blogiisi!
VastaaPoistaMillä terminillä olet? Itse aloitin Uppsalassa tammikuussa 2011, mutta sairastuin marraskuussa ja sit kiipesin Kilimanjarolle joten pidin pienen tauon ja nyt olisi tarkoitus taas jatkaa opiskelua ensiviikolla T2:lla.
Muista kokeista olen päässyt ekalla kyllä läpi, paitsi C&R, josta tein jo 3. uusinnan! Enkä päässyt läpi (30.5/67 -viimeksi oli sentään 33.5!) vaikka olin taasen muka ihan varma että nyt koe meni hyvin.. Jostain syystä mokailen tuossa kokeessa jatkuvasti -siksi olen myös itse miettinyt pyrkimistä Suomeen tai sit hampaalle, mutta katsotaan:)
Jos olet jo pidemmällä opinnoissasi niin olisi myös kiva kuulla oletko jo aloittanut/tehnyt examensarbeten? Läpäisin juuri nettikurssin, joka siihen vaaditaan, mutta kun yritin kysellä eri tutkimusryhmistä (lähinnä pyrin lääkikseen koska haluan tutkijaksi), niin kenelläkään ei ollut oikein tietoa miten toimia handledarena ja minkätasoinen tutkielma pitää olla. Periaatteessahan tuo tehdään vasta T9-T10, mutta tosiaan (jos nyt edes jatkan lääkistä) olisi kiva päästä tutkimaan pian!
Anteeksi maraton-tekstistäni ja poista tämä tosiaan (jos pystyt) luettuasi:D En ole lukenut blogiasi kuin pari postausta jotenkuten pikaisesti, mutta ymmärsin että opiskelisit Uppsalassa? Olisi kiva kuulla, että miten sulla on opiskelut ja tentit sujuneet ja miten olet oppinut kieltä? Kirjoitin kyllä L ja minulla on ruotsalaisia kavereita, mutta luin (ja kirjoitin) vain keskipitkän ja aksenttini on ihan onneton edelleen:D
Jos ehdit kertoa kokemuksiasi niin s-postiosoitteeni on hihi-90@hotmail.com